Kiusaaminen

Vuorelassa ei saa kiusata. Vuorelassa on kiusaamisen vastainen toimintasuunnitelma, jonka mukaan toimitaan ennaltaehkäisevästi. Mikäli kiusaamista ilmenee, selvitetään se perusteellisesti. Nuoria rohkaistaan kertomaan kiusaamisesta jollekulle aikuiselle ja kahdenkeskisissä keskusteluissa aihe otetaan tarkemmin esille. Kokemuksemme on, että nuoret ovat halukkaita puhumaan ja toivovat aikuisten puuttuvan kaikkeen kiusaamiseen.