Toiminta
Toimintaa Vuorelassa rytmittävät koulun lukuvuosi ja vuodenajat. Koulu läksyineen vie oman aikansa ja sen lisäksi päivään sisältyy erilaisten arkisten asioiden hoitamista. Jokaisella nuorella on myös omia juttuja, kuten esimerkiksi keskusteluja omaohjaajan kanssa ja lääkärissä tai terapiassa käyntejä. Toiminnan tavoitteena on, että arjen taitojen lisäksi nuoren elämänhallinta lisääntyy.
Vapaa-ajan toiminta harrastuksineen on keskeinen nuoren persoonallisuutta tukeva toimintamuoto. Mieleisestä harrastuksesta nuori saa usein onnistumisen kokemuksia ja energiaa erilaisiin tehtäviin.