Päiväohjelma

Vuorelassa noudatetaan säännöllistä päiväohjelmaa, jonka avulla nuori selviytyy arjen tehtävistä ja aikaa jää myös henkilökohtaisille asioille. Koulupäivinä herätään seitsemältä ja koulua on kahdeksasta kahteen. Koulun jälkeen on ensin läksytunti ja sen jälkeen on aikaa vapaa-ajan harrastuksille.

Esimerkki nuoren päiväohjelmasta Tian kirjoittamana:

"Arkipäivä Vuorelassa alkaa aina kello seitsemän heräämisellä, jolloin osaston keittiövuorossa oleva oppilas herättää kaikki muut oppilaat aamupalalle.

Täsmällisyydestä ei tingitä ja aamupalalle on ilmestyttävä viimeistään puoli kahdeksalta.

Aamutoimenpiteiden jälkeen on aika kerätä kasaan tulevan koulupäivän tarvikkeet ja lähteä kouluun niin, että varmasti ehtii ensimmäiselle kello 08.15 alkavalle tunnille tai aamunavaukseen, joka järjestetään joka tiistai.

Aamunavauksessa käydään läpi tulevan viikon tapahtumia ja annetaan oppilaille sekä opettajille puheenvuoroja kouluun liittyvissä asioissa.

Kuusituntinen koulupäivä sisältää kaksi yksittäistuntia ja kaksi kaksoistuntia, joihin kuuluu myös oppilaan omat valinnaisaineet, lounas ja välitunnit. Koulupäivä päättyy aina 13.45, jonka jälkeen oppilaat suuntaavat osastoillensa ja käyttävät 45 minuutin välipala-ajan hyödykseen ennen kuin alkaa ”läksäri” eli läksytunti.

Läksytunnin kesto on 45 minuuttia, mikä tarkoittaa, että jokainen nuori viettää tämän ajan huoneessaan lukemalla kokeisiin tai tekemällä läksyjään. Läksytunti on jokapäiväinen, ja se auttaa jokaista nuorta ottamaan omaa aikaa läksyjen tekoon, usein kun läksyjen kanssa saattaa käydä niin, että ”en mä ehtinyt tehdä”. Vuorelassa kaikilla on aikaa läksyjen tekoon ja mahdollisuus saada apua ohjaajilta.

Harrastusmahdollisuudet Vuorelassa ovat lähes rajattomat. Vuorelalla on omasta takaa onneksi musiikin tunneilla käytettävä musiikkistudio, jossa jokainen osasto saa omalla viikoittaisella ”bändiksellään” käydä soittamassa, laulamassa, säveltämässä ja oppimassa jotain uutta musiikinopettajan ohjauksella. Bändikselle meno ei edellytä osaamista, vaan mukavaa harrastusta koulutovereiden kanssa.

Toinen Vuorelan sisäinen harrastustoiminta on liikuntakerho, jossa käydään läpi liikunnan eri lajeja pitkin vuotta. Liikuntakerhon kautta voi myös osallistua koulukotien välisiin kilpailuihin, jotka järjestetään joka vuosi esimerkkeinä jalkapallo, lentopallo, sähly, kaukalopallo, laskettelu ja hiihto.

Harrastustoiminnassa huomioidaan myös oppilaan omia toivomuksia. Jotkut käyvät ratsastamassa, toiset uimassa, liikuntasalilla, näytelmäkerhossa, tanssitunnilla, jalkapalloharjoituksissa tai vaikka laulutunnilla.

Iltaisin päivällinen syödään yhdessä, jonka jälkeen joku taas saattaa rientää harrastuksiinsa.

Nuorten oma puhelinaika, jolloin voi soittaa vanhemmille ja sukulaisille sekä kaksi kaveripuhelua viikossa, alkaa kello viisi iltapäivällä ja päättyy yhdeksältä. Tänä aikana nuorten ystävillä ja perheillä on mahdollisuus soittaa myös nuorelle. Toisinaan osastot viettävät aikaansa yhdessä pelejä ulkona pelaillen tai liikuntasalissa harjoitellen. Hyvin usein ilta päättyy iltapalaan ja myöhäisimpien tv-sarjojen katseluun olohuoneen sohvalla löhöillen.

Kymmeneltä kaikkien huoneiden valot sammuvat, ja aamulla aloitetaan taas uusi päivä.”